Koirasaarentien itäpäässä sunnuntai- ja yötöitä 10.-11.9.

Aamuaurinko Isosaarentiellä
Aamuaurinko Isosaarentiellä.

Työskentelemme Koirasaarentien ja Laajasalontien risteyksen ympäristössä sunnuntaina sekä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 10.-11.9. Työt liittyvät uusien liikennejärjestelyiden käyttöönottoon ja sisältävät mm. kaivuutöitä sekä suoja-aitojen siirtämistä. Töiden ei pitäisi aiheuttaa erityisen kovaa melua, mutta täysin äänettömiäkään ne eivät ole.

Koirasaarentien ja Laajasalontien risteyksen liikennevalot ovat sunnuntaina ja maanantaina jonkin aikaa pois käytöstä, mutta paikalla on liikenteenohjaajia. Häiriöt liikenteelle ovat mahdollisia.

Tiedotimme 11.9. voimaan tulevista liikennejärjestelyistä tässä uutisessa.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt yleensä arkena klo 7-18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä. Tarjoamme vain heikkoa apua eli korvatulppia halukkaille. Niitä voi käydä hakemassa Koirasaarentien ja Reiherintien risteyksessä sijaitsevasta postilaatikosta tai Köökarinkujan eteläpäässä jalkakäytävän reunassa sijaitsevasta postilaatikosta.

Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.