Kruunuvuorenranta
Missä, mitä ja milloin

Vuonna 2023 teemme töitä koko Koirasaarentiellä: rakennamme raitiotien sekä uusimme viemäreitä, vesijohtoja sekä sähkö- ja telekaapeleita. Lisäksi rakennamme Korkeasaareen johtavaa Kruunuvuorensiltaa.
Haakoninlahden eli Haakoninlahdenkadun ja tulevien Stansvikin rantakadun ja Mirandankadun suuret rakennustyöt teimme vuonna 2022. Vuonna 2023 teemme Haakoninlahdenkadulla viimeistelytöitä, kuten asfaltointeja ja kiveystöitä. Vuosina 2024 ja 2025 luvassa on mm. ajolankojen asennusta ja raitiotien järjestelmiin liittyviä töitä.
Koirasaarentien länsipään uusien katujen kadunrakennustyöt teimme vuonna 2021. Raitiotien rakentaminen alkoi alueella keväällä 2023.
Tavoite on, että raitiotien matkustajaliikenne käynnistyy vuonna 2027. Vielä ei tiedetä, voivatko pyöräilijät ja kävelijät päästä Kruunuvuorensillalle ennen raitioliikennettä.
Miksi eli lopputulos

Kruunuvuorenranta on uusi kaupunginosa. Vuoteen 2030 mennessä Kruunuvuorenrantaan rakennetaan koti noin 13 000 asukkaalle ja sinne syntyy 800 uutta työpaikkaa.
Kruunusillat-raitiotien valmistuttua Kruunuvuorenrannasta pääsee Helsingin keskustaan raitiovaunulla reilussa vartissa.


Katusuunnitelmia
- Lue lisää Kruunuvuorenrannasta Helsingin kaupungin Uutta Helsinkiä -sivuilta.
- Katusuunnitelmia: Koirasaarentie välillä Kruunuvuorensilta–Saaristolaivastonkatu, Horisontti
- Katusuunnitelmia: Haakoninlahdenkatu välillä Koirasaarentie−Haakoninlahdenpuisto
- Katusuunnitelmia: Haakoninlahdenkatu, Mirandankatu, Stansvikin rantakatu
- Katusuunnitelmia: Koirasaarentie välillä Hopeakaivoksentie-Tahvonlahti