Rakentaminen
Me Kruunusillat-raitiotien rakentajat rakennamme helsinkiläisille myös uutta rantaa ja katuja sekä uuden Hakaniemensillan. Lisäksi korjaamme viemäreitänne, vesijohtojanne sekä sähkö- ja telekaapeleitanne.
Aikataulu
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yhteys Laajasalosta Hakaniemeen ja toisessa vaiheessa yhteys Hakaniemestä keskustaan. Tavoite on, että matkustajaliikenne käynnistyy Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemestä keskustan suuntaan kulkevan yhteyden rakentamisaikataulusta ei ole päätöstä.
Vuonna 2021 aloitamme työt Hakaniemessä ja Kruunuvuorenrannassa Koirasaarentien länsipäässä. Lisäksi Korkeasaaren ympäristössä aloitamme ruoppaustyöt sekä Finkensillan ja Kruunuvuorensillan rakentamisen valmistelun. Vuonna 2022 Hakaniemessä käynnistyvät uuden Hakaniemensillan sekä Merihaansillan rakennustyöt. Myös Laajasalon Haakoninlahdessa ja Koirasaarentiellä työt aloitetaan vuonna 2022. Vuonna 2023 töitä tehdään koko Koirasaarentiellä sekä Laajasalontiellä.
Liikennejärjestelyt
Rakentamisvuodet tulevat olemaan rankkoja kaikille. Haittaamme varmasti arkeanne, vaikka emme haluaisi. Voitte liikkua jalan, pyörätuolilla, pyörällä ja autolla kaikkialle, mutta turvallisuuden takia kulkureittinne usein pidentyvät.
Opastamme reitit kadulla niin, että näette helposti mistä pääsee minnekin. Jos näin ei ole, antakaa meille palautetta. Kerromme myös ennalta näillä nettisivuilla ja muun muassa Facebookissa tulevista muutoksista.
Työajat ja melu
Rakentaminen aiheuttaa väistämättä kovaakin melua ja pölyä, joita torjumme kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Lue tarkemmin työajoista ja yötöistä tiedottamisesta Usein kysytyistä kysymyksistä.