Hakaniemenkadulla kovaa melua aiheuttavat työt jatkuvat syyskuulle

Kallion poraus- ja räjäytystyöt jatkuvat Hakaniemenkadulla elokuussa, ja kestävät arviolta syyskuun puoleenväliin. Aikataulu on riippuvainen alueen uuden jätevesipumppaamon käyttöönotosta. Jos käyttöönotto onnistuu ongelmitta, työt etenevät nopeammin.
Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset. Räjäytyksiä on enintään 3-4 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 8-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein. Kaikki liikenne kadulla pysäytetään muutamiksi minuuteiksi.
Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa korvatulppia halukkaille. Niitä voi noutaa laatikosta, joka sijaitsee Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksessä.
Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.
Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.