Koirasaarentiellä välillä Gunillantie-Jurmonkuja liikennejärjestelyjä ja töitä yöaikaan marraskuun alussa
Teemme Koirasaarentiellä välillä Gunillantie-Jurmonkuja raitiotieradan betonivaluja maanantain ja tiistain välisenä yönä 6.-7.11. ja torstain ja perjantain välisenä yönä 9.-10.11. Työaika on noin klo 21-05.
Työ ei aiheuta erityisen kovaa melua, mutta ei ole äänetöntäkään. Teemme työn yöaikaan liikennehaitan minimoimiseksi, sillä betonipumpun vaatiman tilan vuoksi yksi kaista joudutaan sulkemaan.
Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteeseen
Liikenne suljetaan pohjoiskaistalta. Eteläkaistalla on vuorotteleva liikenne. Paikalla on liikenteenohjaajia. Koirasaarentien pohjoispuolen kiinteistöille ajo sallitaan ja ohjataan.
Vaikutukset joukkoliikenteeseen
Liikenne katkaistaan pohjoiskaistalta. Eteläkaistalla on vuorotteleva liikenne. Tämän vuoksi bussipysäkki Gunillantie H4530 kohti Kruunuvuorenrantaa siirtyy Jurmonkujan risteyksen pohjoispuolelle 6.-7.11. ja 9.-10.11. öiksi. Bussipysäkki Gunillantie H4317 kohti Herttoniemeä pysyy paikallaan ja normaalisti käytössä.