Koirasaarentien ja Laajasalontien lännensuuntainen ajokaista lopullisella sijainnillaan 23.9. alkaen

Liikennejärjestely Koirasaarentiellä.

Laajasalossa matka muuttuvien liikennejärjestelyiden kanssa ei ole ollut missään määrin helppo – ymmärrämme sen ja kiitämme kärsivällisyydestänne. Nyt ollaan onneksi jo maratonin loppusuoralla ja maaliviiva häämöttää. Tämän syksyn jälkeen koittaa helpotus.

Koirasaarentiellä länteen menevä ajokaista siirtyy lopulliselle sijainnilleen maanantaina 23.9., jonka jälkeen pääsemme viimeistelemään eteläpuolen työalueen. Samalla kääntyminen Sarvastonkaarelle sallitaan jälleen ja jatkossa Sarvastonkaarelta pääsee ajamaan suoraan Koirasaarentielle.

Muutosta varten tarvittavia järjestelyjä tehdään maanantaiyönä 23.9. ja liikennevaloja otetaan käyttöön maanantaina päivällä. Liikenteenohjaajat ovat paikalla, kunnes liikennevalot ovat toiminnassa. Yötyöt eivät aiheuta kovaa melua, mutta eivät ole täysin äänettömiäkään.

Muutoksen yhteydessä suljemme eteläpuolen jalankulun sekä pyörätien, jotta saamme työalueet viimeisteltyä. Jalankulun ja pyöräilyn reitti siirtyy aluksi kulkemaan Isosaarentien kautta Koirasaarentien pohjoispuolelle ja tämän jälkeen arviolta lokakuun puolessa välissä kokonaan Koirasaarentien pohjoispuolelle. Muutos on voimassa joulukuulle asti.

Bussipysäkki H4975 siirtyy ajoradan mukana lopulliselle sijainnilleen tien pohjoispuolelle.

Miten järjestely vaikuttaa huolto- ja pelastusliikenteeseen?

Koirasaarentien länteen menevä ajokaista siirtyy lopulliselle sijainnilleen. Samalla kääntyminen Sarvastonkaarelle sallitaan jälleen ja jatkossa Sarvastonkaarelta pääsee ajamaan suoraan Koirasaarentielle.

Miten järjestely vaikuttaa jalankulkuun?

Suljemme eteläpuolen jalankulun, jotta saamme työalueet viimeisteltyä. Jalankulun reitti siirtyy aluksi kulkemaan Isosaarentien kautta Koirasaarentien pohjoispuolelle ja tämän jälkeen arviolta lokakuun puolessa välissä kokonaan Koirasaarentien pohjoispuolelle.

Miten järjestely vaikuttaa pyöräilyyn?

Suljemme eteläpuolen pyörätien, jotta saamme työalueet viimeisteltyä. Pyöräilyn reitti siirtyy aluksi kulkemaan Isosaarentien kautta Koirasaarentien pohjoispuolelle ja tämän jälkeen arviolta lokakuun puolessa välissä kokonaan Koirasaarentien pohjoispuolelle.

Miten järjestely vaikuttaa joukkoliikenteeseen?

Bussipysäkki H4975 siirtyy ajoradan mukana lopulliselle sijainnilleen tien pohjoispuolelle.

Miten järjestely vaikuttaa moottoriajoneuvoliikenteeseen?

Koirasaarentien länteen menevä ajokaista siirtyy lopulliselle sijainnilleen. Samalla kääntyminen Sarvastonkaarelle sallitaan jälleen ja jatkossa Sarvastonkaarelta pääsee ajamaan suoraan Koirasaarentielle.