Liikennejärjestelyt muuttuvat Kristianinkadun ja Maurinkadun risteysalueella 2.12. alkaen

Liikennemerkki, jossa nuoli.

Hakaniemen uudistuksen rakennustyöt muuttavat liikennejärjestelyjä Kruununhaassa torstaista 2.12.2021 alkaen. Kristianinkadun ja Maurinkadun risteysalueella katua kavennetaan ja otetaan käyttöön vuorotteleva liikenne (koskee myös pyöräilyä). Jalankulku ohjataan kiertoreitille.

Järjestely on tämänhetkisen tiedon mukaan voimassa seuraavan viikon loppuun, eli 10.12.2021 saakka.

Kruunusillat-allianssi uusii Kruununhaassa kunnallistekniikkaa, mikä tarkoittaa katujen kaivamista auki eri työvaiheita varten. Kristianinkadun ja Maurinkadun kulmauksessa sijaitsee koko kaupungin mittakaavassa tärkeä jätevesipumppaamo. Katujen kulmasta kohti Pohjoisrantaa lähtevien portaiden edustalla sijaitsee lisäksi maanalaisia sähkökaapeleita, jotka kaivetaan esille.

Kaivutöiden vaatiman tilan takia myös pysäköintipaikkoja poistuu käytöstä samaksi ajanjaksoksi, eli 10.12. saakka.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Autoliikenne kulkee työalueen ohi vuorotellen: liikennemerkit määrittävät väistämisvelvollisuuden kohdattaessa.

Vaikutukset joukkoliikenteelle

Ei vaikutuksia.

Vaikutukset pyöräilylle

Pyöräliikenne kulkee tämän liikennejärjestelyn kohdalla nykyisinkin ajoradalla, joten vaikutukset ovat samat kuin autoliikenteelle: liikennemerkit määrittävät väistämisvelvollisuuden muita ajoneuvoja kohdattaessa.

Vaikutukset jalankululle

Maurinkadulle tulee uusi suojatie, jonka kautta jalankulkijat pääsevät kiertämään työalueen siirtymällä kadun toiselle puolelle.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa:

https://kruunusillat.fi/category/kruununhaka/