Kruunuvuorensillan rakentaja selvillä

Kesäinen havainnekuva. Sillan ali kulkee purjeveneiden jono.
Tuleva Kruunuvuorensilta Mustikkaan suunnasta. Kuva: WSP, Knight Architects.

Valmistuttuaan Suomen pisimmän sillan – Kruunuvuorensillan – rakentaja on selvillä. Kruunusillat-hankkeen siltaurakan eli Finkensillan ja Kruunuvuorensillan urakkakilpailutuksen on voittanut Työyhteenliittymä Kruunusillat, jonka muodostavat Kreate Oy ja YIT Suomi Oy.

Siltaurakoitsija rakentaa Suomen pisimmän sillan eli Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävän 1200 metriä pitkän Kruunuvuorensillan. Tämän lisäksi urakkaan kuuluu Kalasataman eteläosan Nihdin ja Korkeasaaren yhdistävän Finkensillan rakentaminen ja Korkeasaaren esirakentamistöitä.

Työt on tarkoitus aloittaa lokakuussa 2021. Tavoitteena on, että työt valmistuvat syksyyn 2025 mennessä.

Urakan kokonaishinta on tarjouksen mukaan noin 123 miljoonaa euroa.

Hanke on jaettu kahteen osaan

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana.

Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset.

Raitiotien suunnitelmat on täsmentyneet ja kevään mittaan on kerrottu kaksi merkittävää muutosta:

– Raitiotie on päätetty rakentaa kahdessa vaiheessa. Ensin rakennetaan Laajasalon ja Hakaniemen väli sekä tilapäinen päätepysäkki Hakaniemeen. Osuus Hakaniemestä keskustaan tehdään toisessa vaiheessa.

– Valmistellaan vaihtoehtoa, jossa raitiotie Laajasaloon rakennettaisiin ensin Laajasalontielle asti. Aiemmin suunnitelmana oli rakentaa jo tässä vaiheessa pitempi Yliskylän kiertävä raitiotie.

Tavoitteena on aloittaa raitiotien rakentaminen eli toteutusvaihe ensi syksynä.

Enimmäishinta tulossa poliitikkojen päätettäväksi

Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin yli neljä vuotta sitten arvioitiin. 19.1.2021 summan kerrottiin olevan 350 miljoonaa euroa vuoden 2015 hintatasossa. Hankkeen enimmäishinta on täsmentymässä kevään 2021 aikana.

Enimmäishinnan korotuksesta tehdään todennäköisesti esitys valtuuston käsiteltäväksi. Arvion mukaan asiasta päättää uusi kaupunginvaltuusto ensi syksynä.

Kruunuvuorensilta lyhyesti

  • Valmistuttuaan Suomen pisin, korkein ja pitkäjänteisin silta: pituus 1200 metriä, keskipyloni 135 metriä alituskorkeus 20 metriä.
  • Rakennetaan raitioliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn sekä hälytysajoneuvojen käyttöön.
  • Vuonna 2012 järjestetyn suunnittelukilpailun voitti WSP Finland Oy:n vetämä suunnitteluryhmä ehdotuksella ”Gemma Regalis”. Keveä ja ilmava vinoköysisilta, joka suo avoimet merinäkymät sekä siltaa kauempaa katsoville että sillalla kulkeville.

Havainnekuvassa Kruunuvuorensilta. Kuva: Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects.

Teknisen
johtajan päätös 18.5.2021: Kruunusillat siltaurakoitsijan valinta