Hakaniemenrannassa tehdään melua aiheuttavaa työtä sekä yötyötä viikolla 6

Kaivinkone yöllä.

Hakaniemenranta 6:n eli Opetushallituksen läheisyydessä uusitaan parhaillaan suurta hulevesikaivoa. Vanha kaivo on jo poistettu paikoiltaan, ja ennen uuden kaivon asennusta joudutaan tekemään jonkin verran louhintaa kiilaamalla ja räjäyttelemällä. Räjäytykset tehdään hyvin pienillä panoksilla, joten erityisen kovaa melua ei ole luvassa.

Perjantain 11.2. ja lauantain 12.2. välisenä yönä uusi kaivo nostetaan paikoilleen. Kaivo on kooltaan erittäin suuri: se on leveydeltään 3 x 5 metriä, korkeudeltaan 3 metriä ja painaa peräti 50 000 kg. Kaivon koosta johtuen nostotyö joudutaan tekemään yöllä, koska tällöin on helpompi varmistaa turvalliset ja häiriöttömät olosuhteet vilkkaassa kaupunkiympäristössä.

Nostoa varten paikalle tulee kaksi nosturia: iso nosturi tekemään varsinaisen nostotyön ja pienempi nosturi, jolla ensin kootaan iso nosturi.

Nostotyöstä ei pitäisi syntyä erityisen kovaa melua. Kaivo nostetaan paikalleen hyvin varovaisesti, jottei se vahingoittuisi nostossa. Asennuksessa käytetään myös kaivinkonetta, joten kaivutyön ääntä voi kuulua.

Sekä Hakaniemessä että Siltavuorenrannassa Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt sekä liittyvät työt, kuten Hakaniemensillan ja Näkinsillan uusiminen, jatkuvat vaiheissa vuoteen 2026 asti.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.