Kruunuvuorensillan rakennustöissä myös vaikeita vaiheita

Kruunuvuorensillan työmaa 22. syyskuuta 2022.
Kruunuvuorensillan työmaa 22. syyskuuta 2022.

Suomen pisimmän sillan rakennustyöt Helsingin Kruunuvuorenselällä jatkuvat lokakuun alusta ilman rajoituksia, koska meritaimenen vaellusaikaan liittyvä rajoitus päättyy.

Ennen elokuun puolivälissä alkanutta vaelluskalarajoitusta siltatyömaalla saatiin sillan välitukien kaikki 84 paalua asennettua, raudoitettua ja betonoitua. Lisäksi viime kuukausina on siltakannen teräsrakennetta siirretty tunkkaamalla paikalleen jo yli 120 metriä.

Kruunuvuorensillan kannatinpylvään eli pylonin perustusten rakentaminen on puolestaan osoittautunut työlääksi.

Pylonin perustuksia tehdessä merenpohjasta on irronnut odotettua enemmän kalliota. Tämä aiheuttaa ylimääräistä työtä perustuksia rakennettaessa: irronneen aineksen poistamista, tarkkoja tutkimuksia ja suuremman betonimäärän käyttämistä.

Syksyn ja talven aikana jatkuu myös sillan välitukien rakentaminen ja siltakannen teräsrakenteen tunkkaus.

Seuraava töitä rajoittava tekijä – mahdollisen kovan talven lisäksi – on lintujen pesimäaikaan liittyvät rajoitukset, jotka alkavat 1. huhtikuuta. Tavoitteena on, että raitiotie avautuu matkustajaliikenteelle vuonna 2027.