Uuden Näkinsillan kannen valu ruuhkauttaa liikennettä Sörnäisten rantatiellä 15.-16.11.2022
Uuden, jalankulkua ja pyöräilyä palvelevan Näkinsillan rakennustyöt ovat käynnissä Sörnäisten rantatiellä. Tiistaina 15.11.2022 aloitetaan sillan kannen valu. Työvaihe pyritään saamaan valmiiksi yhdessä päivässä, mutta on mahdollista, että työ jatkuu vielä keskiviikkona 16.11.
Muutos vaikuttaa reitteihin siten, että moottoriajoneuvoilta poistuu käytöstä yksi kaista keskustan suuntaan klo 9-15. Valujärjestelyt voivat kuitenkin hidastaa ja ruuhkauttaa liikennettä jo aikaisemmin aamulla ja myöhemmin iltapäivällä.
Jalankulun ja pyöräilyn reitti työmaan ohi kapenee siten, että siitä voi kulkea vain kävellen ja pyörää taluttaen. Liikenteenohjaajat ohjaavat tätä liikennettä. Pyöräily ohjataan tästä syystä Haapaniemenkadun risteyksestä Hämeentielle.
Tämänhetkisen tiedon mukaan uusi Näkinsilta otetaan käyttöön kesällä 2023.
Vaikutukset jalankululle
Jalankulkureitti Näkinsillan työmaan ohi on käytössä, mutta lyhytaikaisia pysähdyksiä voi tulla.
Vaikutukset pyöräilylle
Pyöräily ohjataan kiertoreitille Hämeentielle. Sörnäisten rantatiellä Näkinsillan voi ohittaa pyörää taluttaen. Lyhytaikaisia pysähdyksiä voi tulla.
Vaikutukset joukkoliikenteelle
Joukkoliikenteelle voi tulla lyhytaikaisia pysähdyksiä.
Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle
Yksi etelän suuntaan kulkeva kaista on suljettu tiistaina 15.11. ja mahdollisesti keskiviikkona 16.11. klo 9-15. Moottoriajoneuvoliikenteelle voi tulla lyhytaikaisia pysähdyksiä.